sunnuntai 9. elokuuta 2015

[Sivusto, historia] Make a Wish ~10 years ago~

Hei kaikki!
JW on ollut nyt miltein vuoden kirjoitustauolla, anteeksi siitä. Minulla ei ole ollut kauheasti inspiraatiota kirjoitella, mutta ajattelin, että nyt on syytä elvyttää blogin kirjoitustahtia.

Tätä postausta varten kaivelen hieman sivuston historiaa. Minulla on nimittäin erityinen syy kirjoitella, vaikkakin ajankohdan osalta postaus on auttamattoman myöhässä.

JW saavutti, 16.3.2015, 10 vuoden iän. On vaikea uskoa, että vuodesta 2005 on jo niin pitkä aika! Minäkin olin silloin vasta piskuinen 11-vuotias, ja on hauskaa näin 10 vuotta myöhemmin ajatella, että aloitin webmasterina niinkin nuorena. On myös hauskaa todeta, että JW on jatkanut enemmän ja vähemmän epäsäännöllisesti elämäänsä kaikki nämä vuodet.

Olen tätä postausta varten jakanut tekstin kahteen osaan, ensimmäinen käsittelee sivuston historiaa sen eri muodoissa. Toinen osa käsittelee JW:n aikaa blogina sekä aatteitani sen tulevaisuudennäkymistä.

S I VU S T O N  H I S T O R I A S T A  J A  U L K O A S U I S TA

JW aloitti vaatimattomana piskuisena sivustona, jolla ei ollut vielä tuolloin mitään suurehkoja suunnitelmia. Halusin vain palavasti tehdä ihan oman pokémonfanisivuston, sellaisten muuan legendaaristen pokésivustojen kuin Blastoise's Pokecenter, Vesipokémon Palatsi ja Tie Johtoon innoittamina. Siitä alkoi sitten sivuston rakentaminen. Sivujentekohistoriasta kerrottakoon, että aiemmin olin eräällä kesäleirillä 2004 harjoitellut jo hieman kotisivujen tekemistä. [Tämä sivusto, jota ei koskaan netissä julkaistu, kulki muuten nimellä "Mewin Pokémonsivut", se oli tallennettu korpulle, ja siellä oli mm. netistä löytämiäni kuvia pokémoneista, ja tietoa Mew'stä!]
Jirachi's Wish valikoitui sivuston nimeksi koska siihen aikaan [ja yhä edelleen] Jirachi oli yksi suosikkihirviöni, ja "wish"-sana sopi hyvin kyseisen pokémonin teemaan.

Ihan vuoden 2005 alussa, aloitin Microsoft Pagebuilderilla rakentaa haaveilemaani sivustoa. Tässä ei ollut vielä kyse kunnollisesta koodaamisesta, vaan enemmänkin tekstien ja kuvien lisäämisestä. Sivusto oli hyvin raakilemainen ja yksinkertainen, siitä näkyi selvästi että se oli aloittelijan tekemä [katso tämä], se näytti sellaiselta, kuin olisi joko nuorelta aloittelijalta tai internetin alkuvuosien sivustoilta voinut odottaakin. Valkoinen tausta, pari hassua linkkiä [todella epäselvällä fontilla muuten!] ja muutama kuva, kaikki samalla sivulla. Yritin muuten laittaa sivustolle taustakuvaakin, mutta jostain syystä en koskaan onnistunut saamaan sitä ohjelman avulla näkymään.
JW sai tästä hyvin alkeellisesta asustaan ja sekaisuudestaan huolimatta miltei 500 kävijää. Tätä ei kestänyt tosin kauaa, sillä HTML:ää ja CSS:ää taitava vanha naapurini astui kehiin. JW:n "Pagebuilder" aika kesti kaikkiaan vain vähän yli kolme kuukautta.

JW alkoi elää ihan uutta HTML-aikakautta kesällä 2005, kun se sai ensimmäisen kunnolisen ulkoasunsa. [Tämä] Sivusto siirtyi tällöin myös joksikin aikaa Geocitiesille ulkoasun tekijän toivomuksesta, mutta se siirtyi parin kuukauden jälkeen takaisin Websille, koska olin huomattavasti tottuneempi kyseiseen sivutilantarjoajaan.
Tänä aikana JW:n kävijämäärä lisääntyi huomattavasti, ja siitä tuli poképiireissä tunnetumpi. Sitä vaivasi yhä kumminkin tietty sillisalaattimaisuus - tein erilaisia osioita hetken mielijohteesta, keksin aina jotain uutta ja vanhemmat osiot jäivät päivittämättä - tämä ikävä kyllä jatkui jota kuinkin koko JW:n nettisivupohjaisen elinajan.
Tämä ulkoasu oli JW:ssä miltei kokonaisen vuoden ja kolmisen kuukautta.

Tämän jälkeen JW jatkoi elämäänsä melko tasaisesti, ulkoasu vain vaihtui. JW:n kolmannesta laysta lähtien, joka tuli käyttöön 8.10.2006 aloin ensi kertaa koodata itse. Käytin kumminkin apuna hiukan valmista pohjaa. Tämän ulkoasun myötä alkoivat myös vakiintumaan nimet ulkoasuille. Kolmannessa ulkoasussa sen nimi oli "Legendary Trio". JW:n layt alkoivat myös olemaan enemmän teemallisia. Esimerkiksi tämä ulkoasu laitettiin JW:seen kun Pokémon Diamond ja Pearl olivat juuri ilmestyneet, ja poistui sen Amerikan julkaisun kynnyksellä.

Neljäs ulkoasu liittyi sekin juuri tapahtuneeseen ensimmäisen Pokémon Ranger-pelin julkaisuun. Tällöin alkoivat myös vakiintua niin sanotut "alaindeksinimet" ulkoasuille, tässä esimerkiksi "Capture...On!" Osiot pysyivät tällöinkin jokseenkin samoina, mutta jotain uutta toki tuli. Kuten sanoin jo aiemmin, JW:tä vaivasi sillisalaattimaisuus. Silti siitä pidettiin, sillä se saavutti alkuvuodesta 2007 3000 kävijän rajan.

Viidennen ulkoasun tienoilla JW koki historiansa toisen isomman sivumuutoksen.
Viikon vauhdikkaalla menolla ulkoasu vaihtui kokonaan toisenlaiseksi [mikä on yksi sen tyylikkäimmistä, ainakin omasta mielestäni] ja jo unohdetut osiot saivat osakseen siistimistä, ja paikkoja järjesteltiin uusiksi.Tässä ulkassa on muuten ihan hassu engrish-typotus nimessä : D

Samalla pohjalla jatkettiin vielä kaksi layta. Ensimmäinen niistä kulki nimellä Zangoose's Z, ja oli väriltään kirkkaanpunainen ja syksyinen. Näin jälkeenpäin ajateltuna ehkä liiankin punainen..
Toinen ulkoasu oli talvinen, ja sen teemana oli Suicune. Nimi oli tällä kertaa japaniksi ja tarkoitti yksinkertaisesti "Suicunen kristallia". Tämä on omasta mielestäni myös ihan onnistunut lay.
3.10.2007 JW saavutti 5000 kävijän rajan. 

Tämän jälkeen alkoi JW:n toinen pidempi tauko. JW meni remppaan vuoden 2007 lopussa ja palasi tauoltaan vasta kesäkuussa 2008.
Tämä ulkoasu vaihtoi taas sivupohjan täysin uudenlaiseksi, ja jälleen kerran osiot kokivat siistimistä, hetken mielijohteesta kirjoitettuja pikkutynkiä poistettiin sivustolta kokonaan ja tekstejä kirjoiteltiin uusiksi.

JW:n kahdeksannesta ulkoasusta ei valitettavasti ole ollenkaan screenshottia, mutta sen teemana oli silloin ajankohtainen Gizamimi Pichu sekä sen kaveriksi luotu Shiny Pichu, kun Pokémon Heartgold ja Soulsilver olivat juuri nähneet päivänvalon julkistuksen muodossa. Pohjaväri ulkoasulla oli keltainen.

Pichu-ulkoasun jälkeen tuli vielä yksi Jirachi-aiheinen ulkoasu [tästäkään ei valitettavasti ole kuvaa], jossa oli kuvattu aikoinaan sivustolle luomani kaksi maskottihahmoa, Jirachi-sisarukset Tsuki ja Kiri. Tämäkin oli pohjaltaan kellertävä. Sivusto ei kokenut suuria muutoksia tänä aikana, mutta aloin erityisesti panostaa uutisointiin ja kirjoitin pitkähköjäkin tekstejä pokémaailman uusimmista tuulista.
Marraskuussa 2009 JW saavutti 9000 kävijän rajan.

Tämän jälkeen muistini alkaa olla hieman hatara, koska minulla ei ole enää kauheasti tämänaikaisesta JW:stä tallessa materiaalia. Vuonna 2009 JW alkoi kuitenkin elää sivustona lopun aikoja. Päivittelin harvakseltaan, lähinnä uutisoin ja tein pikkujuttuja sieltä täältä. Aloin olla suorastaan loppuunpalanut sivuston kanssa, ja päätin laittaa sen tauolle loppuvuodesta 2009. En oikein enää tiennyt, mitä halusin tehdä JW:n suhteen, ja se toisaalta näkyi sivustossa yhä kaikkien näiden vuosienkin jälkeen yleisenä sekavuutena.
Sivuston ensimmäisinä vuosina halusin tehdä siitä jonkinlaisen Jirachiin erityisesti keskittyvän sivuston, vuoden 2007 tienoilla haaveenani oli taas tehdä siitä Suomen kattavin Pokémon-tietosivu. Tämä ei koskaan ottanut onnistuakseen, ja pari vuotta myöhemmin aloin olla neuvoton. Aloin myös ymmärtää, etten välttämättä haluaisikaan JW:stä mitään järkälemäistä megasivustoa, koska esim. Bulbapedia ja muut lukuisat kansainväliset sivustot tarjosivat tietoa jo laajalti englanniksi, ja tällainen olisi pohjimmiltaan vain noiden samojen asioiden kirjoittamista suomeksi. Aloin pohtia mahdollisuutta keskittyä vain tiettyihin osa-alueisiin, kuten uutisointiin joka oli ottanut jo hyvin tulta alleen sivustoajan lopulla, ja ihan vain tuoteperheen fiilistelyyn. Tästä alkoi kytemään ajatus, että ehkä JW:n olisi parempi olla muodoltaan muu kuin puhdas fanisivusto, esimerkiksi blogi. Pohdin myös eräässä välissä että saattaisin lopettaa JW:n ylläpitämisen kokonaan.

En ollut kuitenkaan vuonna 2010 vielä aivan varma, halusinko muuttaa JW:n blogiksi. Tästä syystä sen historiasta löytyy ulkoasu, joka ei koskaan nähnyt päivänvaloa, mutta minkä kyllä tein. Tämä oli Pokémon Blackin ja Whiten hengessä tehty Reshiram/Zekrom-ulkoasu, jonka nyt ensi kertaa näette [ tässä ] Valmistelin JW:tä siis yhä sivustoksi sen varalta, että haluaisinkin yhä pitää sen siinä muodossa.

Olin kuitenkin rehellisesti sanoen webmasterina loppuunpalanut. Halusin pitää taukoa sivuston pidosta, tänä aikana minulle kävi yhä selvemmäksi, että fanisivuston pitäminen ei ollut enää juttuni, mutta rakkauteni kirjoittamista ja Pokémonia kohtaan ei ollut kadonnut minnekään. Sivusto päätti tosiaan jatkaa tietään blogina ja JW:n levättyä laakereillaan parisen vuotta, blogiversio avautui yleisölle elokuussa 2011. 

B L O G I A J A S T A  J A  T U L E V A I S U U D E N N Ä K Y M I S T Ä

JW on elänyt blogiaikaansa nyt nelisen vuotta. Tähän on mahtunut sekä aktiivisempia, että epäaktiivisempia aikoja, mutta ajattelin, että blogimuodossa pidemmät taukoilut eivät myöskään haittaisi niin paljoa, ja en luultavasti tule jatkossakaan säätämään itselleni mitään "päivitysdeadlineja". Tämänkaltainen paine eli minussa koko JW:n sivustohistorian ajan erityisesti sen loppuaikoina, enkä haluaisi enää kokea samankaltaista loppuunpalamista JW:n kanssa uudelleen.

JW on onnistunut tavoitteessaan kaventaa sen sivustoaikana vaivannutta sillisalaattimaisuutta. Nyt voin kirjoittaa pokémonista, mutta minun ei enää tarvitse kirjoitella jo muiden kirjoittamia tekstejä suomeksi uudelleen. Voin keskittyä kahteen asiaan - uutisointiin ja fiilistelyyn. Olen iloinen, että päätin tehdä sivustani blogin, ja toivon mukaan JW elää internetissä vielä monia vuosia tässä muodossa!

Tässä kohdin haluan kiittää kaikkia kävijöitäni läpi vuosien, olit sitten alusta asti sivuston matkassa ollut, tai vasta sen blogiaikana mukaan tullut. Vuosien varrella JW:ssä on käynyt kymmeniätuhansia kävijöitä, ja blogi on itse asiassa jo vähemmässä ajassa mennyt yli sen kävijämäärän, joka sivustolla itsellään oli koko sen fanisivustoajan aikana. Kiitos teille kaikille, ilman teitä JW saattaisi olla enää unohdettu muisto pokémon-sivustojen historiassa.

En 11-vuotiaana uskonut, että vielä 10 vuoden kuluttua kirjoittelisin Jirachi's Wishiin, tai olisin ylipäätään niin kiinnostunut Pokémonista. Toivon mukaan saan vielä 10 vuoden kuluttua kirjoittaa uuden postauksen, silloin JW olisi ehtinyt jo nuoren aikuisen ikään! Toivotaan parasta.

Matka on ollut tähän mennessä raskas, mutta antoisa. Onnekseni minussa ei koskaan sammunut se palo kuvata rakkautani Pokémoniin kirjoittamisen muodossa.

Tulevaisuudessa yritän hieman tihentää JW:n kirjoitustahtia, ja kuten jo viime vuonna tein, kirjoitella myös silloin tällöin englanniksi. Fokukseni tulee joka tapauksessa säilymään suomeksi kirjoittamisessa, ja haluan myös kirjoitella enemmän uutisoinnin lisäksi tuntojani Pokémon-tuoteperheestä ja sen eri osa-alueista. Ulkoasun vaihto on myös lähiviikkoina suunnitteilla, mutta pitää ensin keksiä, mikä sen teema voisi olla.

Vaikka sivusto on viime aikoina myös hieman kansainvälistynyt, tämän tekstin haluan kuitenkin yksinomaan kirjoittaa teille, suomalaisille pokémonfaneille, jotka ovat katsoneet tämän rönsyilevän sivuston matkaa tähän asti.
Sydämestäni, kiitos.

~Make a Wish, since 2005~


Picture by Chibiterasu-chan

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

[ BREAKING NEWS ] 3.generaation remaket, Omega Ruby ja Alpha Sapphire

Juuri äskettäin julkistettiin tiedotus, että 3.generaation pääpelit, Pokémon Ruby ja Pokémon Sapphire saavat remaket maailmanlaajuisesti marraskuuksi 2014. Pelit ovat Nintendo 3DS:lle, ja niiden nimet ovat Pokémon Omega Ruby ja Pokémon Alpha Sapphire.
Muita lisätietoja pienen teaser-videon lisäksi ei ole annettu.

Voin sanoa olevani todella innoissani. Sapphire oli nimittäin ihka ensimmäinen kosketukseni pokémonin pelipuoleen. En malta odottaa marraskuuta! Tämä on ihan mahtavaa!

Lähde: Pokemon.co.jp, Junichi Masudan Twitter-tili, Pokémonin virallinen Youtube-kanava

maanantai 5. toukokuuta 2014

[ uutinen ] Pokémon-animen esitysajoista Maikkarilla


Hei kaikki! Blogini on taas jäänyt vähän vähemmälle, koska olen ollut tosi laiska kiireinen monen asian kanssa. Tätä kirjoittaessa mm. pääsykokeeni lähestyvät!

Halusin kuitenkin nopeasti jakaa pienen uutisen kaikille Pokémonin suomianimea seuraaville.

Jotkut saattoivatkin huomata, että viime viikolla sunnuntaina ei näytettykään seuraavaa jaksoa 16.kaudesta Pokémon BW: Adventures in Unova [tai suomeksi Seikkailut Unovassa]. Sen sijaan sunnuntaina tulikin ensimmäinen XY-kauden jakso.

Itsekin ehdin jo pelästyä että ei kai maikkari ole taas sortunut kausihyppelyihin jota harmillisesti kanava harrasti koko Pokémonin ensimmäiset 6 esityskautta. Hätä ei kuitenkaan ole tämän näköinen, sillä maikkari on jo useasti osoittanut myös välittävänsä esittämistään sarjoista, vaikka pieni huoli aina taustalla kolkuttaakin.
Asia kääntyikin paremmin päin kuin osasinkaan toivoa.

Kausia esitetään tästä lähin niin että 16. ja viimeinen BW-kausi pyörii launtaisin ja 17. XY-kausi pyörii sunnuntaisin.
Eli saamme nyt kahta eri kautta rinnakain. Vaikka 16.kauden esitystahti nyt hieman hidastuukin, minusta on vain iloinen asia, että ajankohtaisempi 17.kausi saadaan myös meillä nopeammin ruutuun. Monissa Euroopan maissa kyseinen kausi onkin alkanut hiljattain, ja nyt Suomessakin ollaan jenkkejä vain n. kolmisen kuukautta jäljessä, Japania noin puolisen vuotta. Tämä on ennätyksellistä, sillä useammin olemme jenkkejä n. puolisen vuotta [tai enemmän] ja Japania noin vuoden jäljessä. Lisäksi ärsyttäviltä kausihyppelyiltä säästytään näin. Ja no, eihän tämä ole ensimmäinen kerta kun olemme saanet pokémon-animea tupla-annoksina. Aikoinaan sekä kautta 9 että 10 näytettiin Suomessa rinnakain Juniorilla ja Maikkarilla, ja myöhemmin 13.kautta näytettiin päällekäin Katsomon kautta, kun Maikkarilla pyöri edellinen 12. kausi.

Mikäli tahti ei ole liian nopea, voi olla että kun 16.kausi on saatu loppuun, näytetään 17.kautta kahden jakson viikkotahdilla. Mutta se jäänee nähtäväksi.

Tapaamisiin! X-pelaamisraportit jatkuvat kansainvälisemmällä kielellä heti kun saan revittyä vähän ylimääräistä aikaa!


Ilmeeni kun Maikkari tekee jotain oikein

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
International readers: X gaming reports are still on my writing list, but I've been very busy. I will continue them once I get some extra time to write! [ And to those who wonder what this writing is about: Pokémon anime airings changed in Finland, and we're getting double serving of different Pokémon anime now, BW: Adventures in Unova on Saturdays [[previously we had 2 episodes per week of that season]], and XY on Sundays. That's quite nice, isn't it?]

torstai 19. joulukuuta 2013

[English, personal] Pokémon XY ~Travel report~ II

Hello guys, and my sincerest apologies to all of you! (> _ <) It's been like 2 months since I've last written anything here.
However, I still do wanna share my adventure in Kalos with all of you! So I haven't given up with this project. Once again, I'm terribly sorry that this second part took this long. It's 50/50 'cause of my laziness and because I wasn't patient enough to actually stop and write after every gym battle I won.
So, let's try this one again, shall we?~

Since my last report, massive amount of things have happened. However, as I was too excited with the game, I've actually stopped playing my X for a whole month now. This was in order to actually do and continue with these reports before I have finished the whole game. I'll continue my playing as soon as this writing is out!

And now, let's take a look at the current situation, and what I have done [I do hope my memory serves me right now! As I don't remember some details anymore, this posting will be pic-heavy!]:
 photo IMG_4436_zps5c24b4db.jpg
The first thing is that Fahrenheit actually went and evolved! [and he will evolve second time during this posting too] Look how cute he is~ And also bit tsunderish, haha~ I tried to have Hi5' with him, but for some reason he couldn't do it anymore. Oh well. And let me tell you something. Fennekin-line isn't any more feminine than any other Monster in the series. My bishounen pal knows he's fabolous *☆
 photo IMG_4439_zps423af8a4.jpg
Next, say hello to the-now-departed-stock-member, Rankine! He's of course from Sycamore's lab. He was part of the team until recently, evolving into mighty Charmeleon, finishing up to level 25, until he was going to rest in the PC. I will train him more in the future. Thank you for your back-up, Rankine! After 2nd and 3rd gyms we also said farewell to two wonderful team members, Donna the Floette and Vivilia the Vivillon. You can still see Donna fighting with all her might in the 2nd gym though! Vivilia left to rest a bit later than Donna, leaving us during 3rd Gym instead. Thank you for your support, companions! Donna reached lv.28 while with us, while Vivilia was lv.32. I will see you again after the main adventure!

For some odd reason, I don't have any pics of my battle againts Korrinna, the 3rd leader. I can certainly say I still fought her though and ended up being victorious. But have some pics of my battles againts Grant (2nd leader) and Ramos (4th leader) instead:

 photo IMG_4471_zps85713ede.jpg  photo IMG_4473_zps40334ab3.jpg  photo IMG_4474_zps5619578b.jpg
Needless to say, Donna totally owned this gym, and I was happy to have her during this battle. Though she did have a bit hard time too [as you can see from the screenshot] but I can say that I couldn't done this without her in the team, so my sincere thanks to you, Donna!

-Imagine a battle againts Korrinna here-

If my memory serves right, it was probably the easiest gym battle so far. One of my newest team members [introduced later on] Sho, the Hawlucha sweeped his cousin with ease. I also got Lucario from Korrinna before our battle, testing the hyped Mega Evolution for the first time. I named him Luukas. [Finnish spelling of the name "Lucas"] I hope I can experience more Mega Evolution magic later in the game!

 photo IMG_4528_zps34839d91.jpg  photo IMG_4530_zpsdbf6b0d3.jpg  photo IMG_4535_zps1dfc2446.jpg
The next battle was againts this lovely veteran gardener, Ramos. You can also see a glance of the permanent team member Fuwa the Swirlix, who fought againts Kyubee-faced Jumpluff in the first round. [Fuwa and Jumpluff both have kinda same-like expression, don't they? haha] The real powerhouse during this battle was no other than Fahrenheit of course, winning all of Ramos's grass types quickly. This was one of the easiest battles, but Ramos is still quite charming with his oversized sccissors!
 photo IMG_4536_zpsdea9e5dd.jpg
One thing I must say before we advance from this garden: Oh God How I LOVE That Slide. It's so..slidy, and fun and long and aaaah~ ☆ I want to slide from slide like that for real! (>//w//<)/ I in all honesty was so excited for this slide that I just shouted "slide slide sli~~de!" for a minute before going down. I'm a child by heart I guess~

Although I did finish the 5th gym battle againts Clemont too during my playing time, let's considerate on something else for a minute, okies?~ ☆ That is, my new and permanent team members, and also showcasing Fahreinheit, now fully evolved!

 photo IMG_4443_zps50adc15c.jpg  photo IMG_4448_zps300b2d45.jpg  photo IMG_4891_zps2262fc57.jpg  photo IMG_4476_zps8aaa1921.jpg  photo IMG_4521_zps92163de2.jpg  photo IMG_4544_zps91c48c65.jpg
You already saw some of these guys in action during those gym battles!~ Going from left to right:
Fuwa, Swirlix - This cute little fellow is by no means a powerhouse member. However, she tries the best she can! I will evolve her at some point into Slurpuff but I still haven't decided when to do that. Nevertheless, she is absolutely adorable, and one of my favorite monsters from this generation!
Tera, Tyrunt - This little beast is the powerhouse. Tera is just amazing in physical power - like Tyrunt should. He sweeps anything with raw strenght, though there's one downside and that's his defense, which isn't that good. Still, this baby T-rex has the willpower to crush any boulder and opponent! I absolutely adore Tyrunt as Pokémon too, and it just might be one of my favorite monsters ever, at least the best fossil pocket monster ever created!
Sho, Hawlucha - It's probably no surprise, that I added Sho to the team since I need those wings. [It's still amazing to think how this bird just gets you in the air though] However, besides that he's also important team member. Sho is fast as ninja [although a wrestler bird] and does great fatal strikes in battle. He sweeped the fellow Hawlucha of Korrinna's with a strike! He's bit on the serious side, as you can see from the pic~
Tesla, Dedenne - I just had to get this cute little gerbile/hamster-mix in my team because it is lovely. I also happen to love the so-called "Pika Clones" since I actually have used every single of them starting from Pikachu in FireRed and Plusle/Minun combo in Emerald on my ingame teams to this day. So it's kinda of a tradition to get these electric cuties by now. ♡ Tesla is surprisingly powerful for her small size, and also quite defensive, maybe her name is an omen?
Pourbaix, Clauncher - This lively little shrimp is the latest and final addition to the team. Of course he's a Surfer. He's decent all around, and I can't wait him to evolve! Cute-cool-kind-of-guy, definitely~ [By the way, his name is pronounced as "Pourbé" or something like that, almost like Burberry pfft]
Now my team is completed and ready! Yay! ☆

 photo IMG_4543_zpsdbfedbd2.jpg  photo IMG_4542_zpse6add4e0.jpg
Last thing I did before going to this gaming hiatus in order to write this was challenging the young genius inventor Clemont! Before that we saw this Shingeki Titan  mysterious huge man that just mumbled something about flower Pokémon. [I think I might know which pokémon he is talking about] but because titans this man is scary, I left him alone to mumble by himself. I'm sure we will hear more about him in the future.
Oh, we also fought many battles with wacky Team Flare members in order to get Lumiouse City back to its full glory, damn I love their theme! The desert was frustrating though, and I was about to get lost many many many times. [I don't wanna go there again...]
After that we finally faced Clemont. And I must say, damn he was tough! I was on the edge with him, but Tesla fought bravely for me, and though slowly, we won his main partner Heliolisk and earned the badge. But I must admit, it was a bit of a struggle. Not to mention, my team was actually underleveled when we challenged Clemont. [Yes, it can happen in this game, I stopped using Exp.Share altogether after 2nd gym.]

And now we've finally reached to the point I left my game about a month ago. What now? Well, I will explore Lumiouse City now that it's fully open and continue my adventure! This time though I will report back to you guys more early on!

 photo IMG_4451_zps51eda6b4.jpg
~DATA~
TEAM:
Delphox / Fahrenheit / Male / lv.36 / Calm
Swirlix / Fuwa / Female / lv.36 / Docile
Tyrunt / Tera / Male / lv.36 / Naughty
Hawlucha / Sho / Male / lv.36 / Hardy
Dedenne / Tesla / Female / lv.36 / Quirky
Clauncher / Pourbaix / Male / lv.36 / Quiet

BADGES: Bug Badge, Cliff Badge, Rumble Badge, Plant Badge, Voltage Badge

POKÉDEX: 204 seen, 128 caught (all three Kalosdexes combined)

PLAYTIME: ~50 hours


 photo IMG_4442_zps3fad5459.jpg
THIS MAN IS MY HUSBANDO.

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

[English, personal] Pokémon XY ~Travel report~ I

Ilmoitus suomenkielisille lukijoille!
Osa bloggauksista [nämä raportit] ovat tästä lähin englanniksi. Aloitamme yhdessä @ScizorXD:n ja @Z:n kanssa. Kirjoitan englanniksi, koska vieraskynäilijäni ovat molemmmat USA:sta~ Heidän olisi myös tarkoitus kirjoitella tänne pelikokemuksestaan jossain vaiheessa.

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------
~By Eve on 13/10/13~
Hi everyone!

This first post sadly doesn't have that many pics, but I try to increase the amount of pics with my second travel post.

This is my first travel report of playing Pokémon X.
My initial reaction was just insane fangirling. My room looked so pretty that I just screamed and ran for a while around my room. Then I went downstairs and noticed mom finally had a bed. Great mom!

I just had this really strong sense of wonder when I saw Kalos for the 1st time. Everything looked so different, colorful and beautiful. When I encountered Pidgey in my first Pokémon battle I had a total fangirl attack, as if I have seen Pokémon for the very first time. It looked so cute I couldn't believe it! And Pokémon moved differently, they really felt alive.

I got my starter Pokémon, Fennekin named Fahrenheit. After almost 2 hours of playing, I really hadn't done anything: playing Pokémon Amie with my new friend [which I loved!], catching Pokémon, and just having this "Oh my good this is so good!" feeling.

Today, I reached the first major city, and after catching some more Pokémon [I try to collect all the monsters in the area before I move forward] I decided to challenge the 1st Gym, and its leader Viola.




Surprisingly, Viola was a bit challenging! I struggled to find the right way in that massive spider web! The gym itself looked beautiful though.
Fahrenheit knocked out her Surskit, and for the final battle, I had to do this:


Two Vivilion in the battle! My freshly evolved Vivilia with her polar wings was quicker than Viola's, and got it down with Struggle Bug. I wouldn't say the battle was either too easy nor too difficult.

Apparently the color pattern of Vivillon is determined by where you live in the World. I know that at least Northern countries and Canada have this Polar Pattern, or as it's known officially in the games Icy Snow Pattern. That's so cool! I would love to collect all the different Vivillon, please show me if you have a different colored one!

After my successful battle, I once again collected some pokémon, got a new team member Flabébe and headed for the next city, The Paris of Kalos, Lumiose City. Here ends my first Travel report!

P.S: As a tourist who visited Paris last year, I can say that Kalos feels really France. I'm excited to re-exprience my trip in Kalos region! More France sightseeing in the next report, as I visit Lumiose!
And as always, music is amazing, and beautiful.

~DATA~
TEAM:

~ Fennekin / Fahrenheit / Male / lv.15 / Calm

~ Vivillon / Vivilia / Female / lv. 15 / Timid -possible stock member-

~ Flabébé (pink flower) / Donna / Female /lv. 13/ Gentle -possible stock member-

BADGES:
*
Bug Badge

POKÉDEX:
*37 seen, 27 caught

PLAYTIME:

8 hours

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

[sivusto, multilanguage] Ulkoasun vaihto, first multilanguage post


Oli jo aikakin vaihtaa ulkoasu! Ja juuri vähän ennen XY:n julkaisua. Pääpokémoneina on tällä kertaa XY:n maskottilegendaariset, ja ulkoasuun on myös livahtanut pokémon jota ei ole oikeastaan vielä edes virallisesti julkistettu...
Värisävy on nyt varsin harmaa, mutta toivottavasti se ei näytä pahalta. Ulkoasu pohjaa myös hieman legendaaristen ja pelien koordinaatistoteeman ympärille.

Minulta on lähipäivinä tulossa mielipide/fiilistelypostaus uusista pokémoneista. Se ei kuitenkaan ole spoilerivapaa, eli jos et halua spoilaantua uusista pokémoneista, älä katso tulevaa postausta ennen pelien tuloa. Kirjoitan sen myös poikkeuksellisesti englanniksi kansainvälisten Twitter-seuraajieni toiveesta.

Joko odotatte innolla XY-pelejä? Minä ainakin olen superinnoissani, vaikka olenkin jo vähän spoilaantunut pelien pokéista ja hahmoista!~

Nähdään!

------------------------------------------------------------------------------------------------------------

A blurb for international visitors:

Hi there, and welcome to my Pokémon blog! As I promised you guys, I'm going to do a opinion post about the new Kalos Pokémon.

It will not be spoiler free however, so if you don't want to be spoiled about the new monsters, don't read it until the games are released.
I might do some additional posts in English in the future too, if you like.


Oh, I also changed the layout of the blog recently. How do you like it? Featuring Xerneas, Yveltal and one pokémon that isn't actually revealed just yet. I also played with the coordination/axis idea that these legendaries and games are based on.

Are you excited about XY? I sure am, even if I spoiled myself.

See you!

lauantai 17. elokuuta 2013

[ uutinen, anime ] Pokémon Game Show paljastaa Pocket Monsters THE ORIGIN-spesiaalin

Pokémon Game Show-tapahtuma paljasti eilen uuden anime-spesiaalin, joka pohjautuu ensimmäisiin Red/Blue/Green-peleihin.

Spesiaali kantaa nimeä Pocket Monters THE ORIGIN. Sen tähtinä ovat RBG:n kilpailijahahmo Green [lännessä Blue] ja saman pelikolmikon pelaajahahmo Red.

Spesiaali vaikuttaa seuraavan tarkasti RBG-pelien tapahtumia. Redin startteri on Charmander ja Greenin Squirtle. Ilmeisesti jossain vaiheessa spesiaalia tehdään aikahyppy, sillä Redin ja Greenin matka näyttäisi taittuvan ihan liigaan asti, ja tällöin heillä on FR/LG-peleistä tutut asusteet.

Sarjan piirrostyyli on hieman erilaisempi verrattuna perusanimen tyyliin. Vielä ei ole tiedossa, kuinka pitkä spesiaali on.

Spesiaali joka perustuu ensimmäisiin peleihin ja joka tehdään vasta näin monen vuoden jälkeen saattaa kuulostaa hieman hassulta valinnalta, mutta sillä voi olla tekemistä sen kanssa, että alkuperäisten pelien Gameboy Advance-remakeista, Firered ja Leafgreen julkaisusta tulee ensi vuonna kuluneeksi 10 vuotta.

Pocket Monsters THE ORIGIN esitetään TV Tokyolla 2.lokakuuta. Ei ole vielä tiedossa, saako spesiaali virallista julkaisua lännessä.

Spesiaalin trailerin voi katsoa TÄSTÄ